maanantai 2. syyskuuta 2013

Mehevä suklaakakku, joka ei suklaata ole nähnytkään



Tämä piti pelastaa. Groove FM julkaisi tämän Facebook-sivuillaan syksyllä 2011. Olin vielä perjantai-iltana töissä, ja kurkkasin lähtöä tehdessä naamakirjaan ja tämä lähvähti eteen. Ensin ajattelin, että ei tuosta voi hyvä tulla, mutta päätin kuitenkin kokeilla vielä samana iltana. Kaupan kautta kotiin, sillä normaalisti kaapista ei löydy spelttijauhoa, punajuuria eikä vanilijauutetta, tilanne on nyt muuttunut. Ostin vielä kaveriksi vanilijakastiketta ja vadelmia.

Mehevä suklaatäytekakku (kypsennetty):

Pohja:

1 iso punajuuri + vettä keittämiseen
1 iso omena tai 2 pienempää
vettä
1 tl vaniljauutetta
1 tl omenasiideriviinietikkaa
2,5 dl hienoja spelttijauhoja
1,25 dl tattarijauhoja TAI pelkkiä spelttijauhoja
1/2 kkp kaakaojauhetta
2,75 dl palmusokeria tai 2,5 dl raakaruokosokeria
1 rkl perunajauhoja
2 tl soodaa
1/2 tl laadukasta suolaa
1 tl kanelia

Valmista ensin punajuuri-omenasose. Kuori ja kuutioi punajuuri ja keitä pehmeäksi vesitilkassa. Jäähdytä hieman. Kuori ja kuutioi omena (-t) ja soseuta sauvasekoittimella/tehosekoittimessa punajuuri ja omena, lisäten vettä sen verran, että saat yhteensä 1/2 l sosetta.

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele n. 20 cm halk. kakkuvuoka.
Lisää punajuurisoseeseen muut kosteat aineet sekä sokeri. Sekoita kulhossa jauhoihin sooda, kaakaojauhe ja kaneli. Sekoita joukkoon vähitellen punajuuriseos, vältä sekoittelemasta liikaa. Kaada taikina (melko löysää) vuokaan ja paista uunin alaosassa n. 30 min. Kakku saa jäädä keskeltä meheväksi. Kokeile kypsyyttä tulitikulla. Jos taikinaa tarttuu liikaa tikkuun, anna pohjan paistua vielä hetki. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä täysin ennen leikkaamista.


Tämä herkku on siis terveyskakku: ei voita! ja sokerikin terveellisessä muodossa. Kakussa on n. 1900 kcal, halusin sen tietää, kun kerran terveyskakuksi haukun. Frödingen mutakakussa n. 1500. Hmm...

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...