torstai 3. tammikuuta 2013

Tuorepastaa - ei mennyt niinkuin Strömsössä

Jo lapsesta asti mielestäni parasta ruokaa on ollut pasta, sen ymmärsi jo äitinikin, joka toi minulle Rooman matkaltaan tuliaiseksi kummallista perhosen muotoista pastaa. Siihen aikaan kaupasta sai vain sarvimakaronia ja spagettia. Spagettia oli kahta sorttia, tavallista ja sellaista älyttömän pitkää. Se pitkä oli ehkä 50-60 cm pitkässä laatikossa ja spagetit oli taitettu kertaalleen, eli mittaa yhdellä nauhalla oli 100-120 cm.

Kypsään tuhtiin keski-ikään päästyäni, tein tai oikeasti teimme vihdoin tuorepastaa. Raksullani on pastakone, ja koti oli täynnä pastan ystäviä, siis toimeen.


Taikinan taikaa etsin Alastoman Kokin kirjasta, jonka mukaan neljän hengen annosta varten tarvitaan 8,5 dl durum vehnäjauhoja ja 5 isoa kananmunaa. Jamien mukaan öljy ja suola on teollista pastan valmistusta varten.

Siis keko jauhoja pöydälle ja kolo keskelle.

Koloon rikotut munat, jotka "vatkasin" varovasti haarukalla, ja aloin nostelemaan munan sekaan jauhoja. 





Mutta altaassani oli reikä ja kaikki munat uhkasivat valua pöydän reunalle ja siitä yli,
 Paniikki.



Mäyräkoirakin siinä jo kyttäsi sattumia..

Sain kuin sainkin munat pelastettua jauhojen sekaan ja mäyräkoira jäi lipomaan huuliaan. Sekoitin ja vaivasin, hikoilin ja kiroilin, taikinasta ei tullut kiinteää, vaan mureni käsiin. Munat oli loppu ja kaupat kiinni, olihan Uuden Vuoden Päivä. Lisäsin vähän oliiviöljyä, epätoivo jatkui, ja hiki virtasi (tuli se suolakin siis). Jaoin taikinan palasiin ja ajattelin, että pienemmissä erissä saisin taikinan kiinteytymään - ei ollut iloa siitäkään. Aurinkokin laski ja minä vaivasin. Lopulta luovutin, laitoin taikinan pakettiin ja jääkaappiin miettimään, prkl. Istuin sohvalle mököttämään ja otin dekkarin käteeni. Ei siitäkään mitään tullut, jotenkin tilanne oli pelastettava. Katselin jauhopaketin pastaohjetta ja siinä puhuttiin vedestä... Taikina ulos kaapista, sekaan vähän vettä, ehkä 1/2 desiä, ja johon alkoi taikina kasaantumaan, kiinteytymään. Vaivasin sitä vielä vajaa kymmenen minuuttia ja sain siitä sellaisen siloisen pallon, kiedoin sen elmukelmuun ja takaisin jääkaappiin. Ei tullut silkkistä 5 minuutissa, kuten Alaston Kokki lupaili.

Puolisen tuntia myöhemmin kaiveltiin kaapista pastakone, ja aloitettiin veivaus. Tässä vaiheessa varhaisteinipoika osoitti ensimmäistä kertaa kiinnostusta ponnisteluihimme. 

Jaoin taikinan noin viiteen osaan, ja tein ensin paloista levyn kaulimella ja sitten sitä ryhdyttiin mankeloimaan pastakoneella, kierros kierrokselta ohuempaa. 
Jostain syystä levyt kääntyivät, tekivät outoja laskoksia ja lopulta myös repeilivät, mutta saimme kuin saimme kasan tagliatellia. 

Tuorepastaa, jeeee!
Ei mennyt niinkuin Stömsössä, mutta maaliin päästiin. Tuorepastaa ja kanttarellikastiketta. Oih, mikä ateria.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...