sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kirsikan ja suklaan taivaallinen liitto: hilloa ja muffinsseja

Pihassamme kasvaa pieni kirsikkapuu, ja se on jo kahtena vuonna antanut meille mukavan sadon happamia kirsikoita. Siitä on syntynyt enimmäkseen suklaista kirsikkahilloa, johon resepti löytyi Hesarista sattuvasti juuri pari vuotta sitten, eli silloin kun tähän kotiin muutimme.

Hillon aineet: 
600 g kirsikoita
250 hillosokeria
1 vaniljatanko
2-3 rlk kirsikkaviinaa tai rommia (me käytämme konjakkia)
50 g tummaa suklaata

Huuhtele kirsikat hyvin. Poista kanta ja kivet. Halkaise vaniljatanko. Kaavi siemenet erikseen odottamaan. Laita kirsikat, viini, vaniljatangon puolikkaat ja sokeri kattilaan. Anna mehustua parisen tuntia tai vaikka yön yli.

Keitä seosta 10 min, sekoita koko ajan. Kuori vaahto pois.

Lisää vanilijan siemenet, ja lopuksi rouhittu suklaa.

Kaada valmis hillo puhtaisiin ja kuumennettuihin purkkeihin ja sulje kannet.
Säilytä kylmässä.


Se hillo on vain hyvää, että oma puu ei riitä. Muutaman viikon ajan olemme väijynneet naapurin pihassa kasvavaa SUURTA kirsikkapuuta, jossa kirsikat ovat vieläpä MAKEAMPIA kuin meidän puussa. Siinä ne sitten kypsyivät, ja näytti, että jo kohta ylikypsyvät, eikä naapuri tee asialle mitään. Lopulta päätin kysyä, saako niitä poimia. Olivat iloisia, kun joku niitä poimii, olivat jo oman osansa kirsikkahuomosta eläneet, kun taloon muuttivat n. 13 vuotta sitten.Ei kuulemma löydy harrastusta kaivamaan kirsikoista kiviä pois.

Keräsimme reilut 4 kg kirsikoita, joista 3.5 kg muuntui suklaiseksi hilloksi. Siitä tuli vajaa 4 litraa hilloa. Kirsikkahillopurkit jääkaapissa luovat turvallisuuden tuntua. :)

Jäljelle jääneestä kirsikkamäärästä piti tehdä Julia Childin Clafoutis, joka tuli vastaan Liemessä-blogissa. Hyväksi havaittu, ja varmasti terveellinen. :)
Mutta mutta, olimme lähdössä ystävän kesämökille, ja jotain vietävää piti keksiä, ja jotain sellaista, jonka voi laittaa Raksuni-mun tekemään kangaskassiin. Piirakka ei sinne mahtunut,  joten päädyin suklaisiin kirsikkamuffinsseihin. Riskillä mentiin, ja tein ihan ensikokeiluna tuliaismuffinssit bileisiin, joihin on tulossa kuulemma muitakin. 

Kuivat aineet:
200 g/3 dl vehnäjauhoja
2 dl kaakoajauhettta
3 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
1,5 tl leivinjauhetta 
hippunen suolaa

Märät aineet:
2 dl voisulaa
1 dl espressoa
2 dl kreikkalaista jugurttia
4 kanamunaa

Lisäksi:
125 g tummaa suklaata rouheasti rouhittuna
8 dl tuoreita happamia kirsikoita

Aloita kirsikoista, suorista suolistus eli kaiva kirsikoista kivet ulos. Kirsikat voivat jäädä kokonaisiksi, mutta voi niitä myös pieniä.

Laita uuni lämpiämään, 180 astetta.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sulata voi, lisää joukkoon espresso ja jugurtti. Vatkaa sekaan kananmunat, yksi kerrallaan. Sekoita joukkoon kuivat aineet, ja lopuksi suklaa ja kirsikat.

Annostele taikina muffinssivuokiin ja paista n. 1/2 tuntia. Minulla tästä tuli 24 muffinssia. Koristele tomusokerilla ja tarjoile vanilijakastikkeen kanssa. Nämä on niin suklaatuhtia tavaraa, että vanilijakastike on must.













4 kommenttia:

  1. Nuo avonaiset hillopurkit kutsuvat syömään Nalle Puhin tapaan: käpälä vaan purkkiin ja maiskis. ;) Ihania kuviakin.

    VastaaPoista
  2. Pitko, keksit juuri syyn miksi purkkeja ei ole laitettu kiinni. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...