lauantai 5. tammikuuta 2013

Zuppa pomodoro eli tomaattikeittoa - "maailman parasta"

Tomaatti on yksi lempivihanneksistani. Nyt ei ole kuitenkaan tomaattikausi, joten tomaattikeitto syntyy pääsääntöisesti purkkiaineista.  Mukana on kuitenkin paketillinen kirsikkatomaatteja, jotka käytin uunin kautta, jotta niiden maku korostuisi. 

Toscanassa tehdään Pappa al Pomodoro, siihen tulee myös leipää, mutta tämä on ihan vain tomaattikeittoa, mutta erikoisen hyvää sellaista. :)

Aineet:
2 prk murskattua tomaattia 
250 g kirsikkatomaatteja
vettä
2 kanaliemikuutiota
3 valkosipulin kynttä
1 sipuli
1 tuore basilika
1 prk tuorejuustoa
oliiviöljyä
suolaa
jauhettua mustapippuria




Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Irroita basikan lehdet varsista, pilko varret. Silppua sipulit.

Pistele kirsikkatomaattien pinta rikki ja levitä ne laakeaan uunin kestävään vuokaan, lisää joukkoon noin 1/3 silputusta valkosipulista ja 1/4 basilikanlehdistä. Lisää ripaus mustapippuria ja suolaa myllystä. Kaada päälle ruokalusikallinen oliiviöljyä, sekoita. Laita paistumaan uuniin 20 minuutiksi.
Tomaatit ennen uuniin menoa.
Uunista ulos.

Kuumenna oliiviöljyä kattilassa, lisää sekaan sipulit ja basilikanvarret, kuullota. Lisää tomaattimurska, täytä toinen tomaattimurskarasia vedellä ja kaada vesi kattilaan. Lisää kanaliemikuutiot ja mustapippuri. Kiehauta, pienennä lämpö ja anna kiehua hiljalleen kannen alla sen aikaa että uunitomaatit ovat valmiit.

Sekoita keittoon tuorejuusto. Tuorejuusto voi olla myös maustettua, meillä sattui olemaan aurinkokuivatun tomaatin makuista. Lisää keittoon vielä uunissa pehmenneet tomaatit, mahdolliset liemet uunivuuasta ja basilikanlehdet. Anna kiehua vielä hiljalleen 5 minuutta

Tarjoile tuoreen vaalean leivän kanssa. Laitoin itse tomaattien jälkeen uuniin vielä puolivalmiit patongit, jotka kypysyivät sillä aikaa kun keitto valmistui. 

"Maailman paras" Zuppa pomodoro
Raksuni-mun sanoi, että kirjoita sinne blogiin, että tämä on maailman parasta tomaattikeittoa. Noin, se on tehty. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...