lauantai 29. syyskuuta 2012

Sitruunajuustokakkua Limoncello-kruunulla

Iso kakku rapupöydässä, vähän reissussa rähjääntyneenä.



Saimme kutsun rapujuhlille, ja ajattelin, että voisin tehdä sinne jotain jälkiruokaa. Rapukutsuilla kun usein syöminen jää vähemmälle, ainakin määrällisesti. Sitruuna olisi sopivan raikasta. Mitään suurempaa filosofiaa valintaan ei kuulunut. Halusin yhdistää sitruunan ja happaman ja tehdä siitä makean.  Google lauloi, ja aika usein osuin Amerikan maalle, juustokakkumaahan. Sieltä löysin perusreseptin, jonka "käänsin" ja mitat konvertoin, tavoilleni epätyypillsesti nämä tapahtuivat hyvin löysästi.

Kakku syntyi perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun tajusin perjantai-iltana teatterista kotiuduttuani, että ei sitä oikein aamuunkaan voi jättää, kun juhlatkin ovat 200 km päässä.


Ja sitten asiaan, eli ohje:
Pohja
 5 dl keksin murskaa
(1 rkl sokeria)
6 rkl voisulaa

Aloita pohjasta, murskaa keksit. Jos kekseissä itsessään on sokeria (Digestive), niin sokeria ei välttämättä tarvi, mutta se on makuasia. Lisää siis keksimurskaan mahdollinen sokeri ja voi. Painele murska irtopohjavuokaan, niin että osa taikinasta nousee ylöspäin. Laita pohja 175 asteiseen uuniin 5 minuutiksi. Anna jähtyä, ennenkuin laitat täytettä.

Näistä syntyy herkkujen herkku
Sitruunajuustotäyte
600 g tuorejuustoa
3 munaa
2,5 dl sokeria
3 rkl sitruunanmehua
2 tl vanilijauutetta 
1 rkl sitruunan keltaista kuorta raastettuna

Rahkatäyte
3 dl rahkaa
3 rkl sokeria

Vatkaa tuorejuusto notkeaksi. Vatkaa sekaan yksi muna kerrallaan. Vatkaa sekaan vähän kerrallaan sokeri ja lopuksi sitruunamehu ja vanilija. Sekoita lopuksi raastettu sitruunankuori. Kaada seos jäähtyneen pohjan päälle ja laita uuniin (175C). Tee seuraavaksi rahkatäyte sekoittamalla sokeri rahkaan. Kun kakku on ollut uunissa n. 35 min, ota se sieltä ulos, levitä päälle varovasti rahkatäyte ja laita takaisin uuniin n. 12 minuutiksi. Jos rahka on 12 minuutin kuluttua vielä kostean näköinen keskeltä, niin anna kakun olla uunissa vielä muutaman minuutin. Jäähdytä ritilällä. 

Kruunu
(2 rkl sokeria)
2 rkl maizenaa
1,5 dl Limoncelloa
1 rkl sitruunamehua

Kruunu ei ole kiilettä, siihen taipuu paremmin liivate tai hillosokeri, mutta kun kumpaakaan ei ollut niin tein "kiisseliä". Sekoita maissijauhe (maizena) ja mahdollinen sokeri limoncellaan ja sitruunamehuun pienessä kattilassa. Limoncellon voi korvata myös vedellä, lisää silloin vähän enemmän sitruunamehua. Sekoita tasaiseksi, ja kiehauta koko ajan sekoittaen kunnes kiisselöityy. Keitä hiljaa n. 3 min. Jäähdytä. Levitä seos kakun päälle ja laita koko komeus jääkaappiin jähtymään useaksi tunniksi, mielellään yön yli.

Täytettä tuli niin paljon, että panikoin yön tunteina, ja tein kaksi kakkua: ison ja pienen. Ison irtopohjavuokaan ja pienen pieneen murolautaseen. Täyte kuitenkin laskeutui sen verran, että olisi se varmaan kaikki yhteen vuokaan mahtunut, mutta saimmepa aamiaiseksi ihanat maistiaiset.

Aamupalalla muffinsseja, mehua ja pikkuinen kakku. Herkkusuut!

Aamupalapalanen maistui ehkä aavistuksen liian makealta, siksi hyssyttelin tuossa yllä sokerin käyttöä. Rapujuhlilla kakku hävisi pöydästä saman tien, ja sunnuntainailtana kun söimme aamupalasta jääneen kakun puolikkaan, totesin jo että ei tämä sittenkään ollut liian makeaa. Rahka taisi tehdä siitä hieman pashamaisen, mikä oli minusta ihan bueno juttu.

Ja sitten vielä se huijaus, eihän tuosta noi keltaista olisi tullut ilman keltaista elintarvikeväriä, sitä lisäsin, sekä limoncello-hyytelöön ja rahkaan. 

Yksinkertaisesti, ihanaa se oli!

6 kommenttia:

  1. Hieno kakku! Mistä sait Limoncelloa? Ostitko Italiassa vai täällä Suomessa?
    Itse kokeilin limoncellopikkuleipiä viime viikolla, ne olivat tosi hyviä :)

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla ihan sama pullo sinun kuvassa kuin minullakin, tämä on lähipuodista. Jos olisi matkalaukussa italian herkuille tilaa, niin limoncello ei olisi ihan ensimmäisenä listalla, tuoremakkara ja juustot kylläkin.

    VastaaPoista
  3. Suosittelen sitten parmesaanijuusto, gorgonzola (meidän pehmeä sinihomejuusto) ja speck-kinkku :)

    VastaaPoista
  4. @Piparipulla, kaikki mainitut ihania! Ja jos vielä saisi kylmäkuljetuksena jäätelöä!!! Mutta vakavasti, mikä olisi sellaista mitä ei Suomesta/Helsingistä saa ja mitä ehdottamasti kannattaisi tuoda?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyykö speck-kinkku Helsingistä? Jos ei, sen pitäisi ehdottomasti saada Italiasta.
      Kun asun pienessä kaupungissa ja en tiedä mitä italialaisia ruokatuotteita voit ostaa Helsingistä, se on vaikeaa sanoa.
      Mutta ehkä kannatta osta juustoja, koska täällä en löydä kovin monta paitsi joskus ricottaa ja mascarponea. Meillä on laaja juustovalikoima ja myös salameja/kinkkuja.
      Jos haluat makeita, niin alueentuotteet ovat ihania kuten cantucci, amaretti jne.
      Jos käytät sahramia osta se Italiasta (esim. "Leprotto" merkki) koska se on edullisempi.

      Poista
    2. Speckistä ja sen saatavuudesta Helsingistä en ole varma, mutta nyt kun olen nimeen ja aiheeseen tutustunut, niin skannaillen vähän. Uskoisin sitä löytyvän. En ole kovin luottavainen kylmäketjun toimivuuteen, jos yritän tuoda kinkkua ja juustoa ja kun matkustan lentämällä. Siinä suhteessa makeat ja mausteet kuulostavat todennäköisimmiltä tuotavilta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...