maanantai 19. marraskuuta 2012

Uunilohen toinen elämä - avokadoparsakaalilohipiirakka

Ostin taas liian ison palan lohta. Syömättä jäi lähes puolet kilon palasta. Jostain syystä kylmä lohi ei meillä maistu, joten piti miettiä jotain muuta ratkaisua. En ole piiraiden ystävä, mutta jos vaadin lapsiltakin monipuolisuutta ruokavaliosta, niin pakko kai niitä omia rajoituksiakin on rikkoa.

Ostin valmiin piirastaikinan, sellaisen valmiiksi pyöreän, joka vain painellaan vuokaan. Ihan niin kuin tietäisin, mistä puhun, kokeilin ensimmäistä kertaa! Jaksoin yrittää taikinan painelua vuokaan n. 15 sekunttia, kunnes otin kaulimen käteen ja vähän avitin. Nostin siis kaulimella esilevitetyn taikinan vuokaan. Loppu oli tosi kätevää. Eikä käynyt niinkuin yleensä näiden piirakkapohjien kanssa: on niin vähän taikinaa, että saa vanutella tosissaan taikinaa vuoan pohjalle, eikä se riitä sittenkään.


Perusaineet:
leftover uunilohi
300 g parsakaalia
juustoraastetta
kaupan valmis piirakkataikina

avokado-kermaviilikastike:
2 kypsää avokadoa
1 sitruuna
2 kananmunaa
2-3 valkosipulin kynttä
suolaa
pippuria
chiliä
(sokeria)

Ohje:
Levitä piirakkataikina vuokaan ja laita uuni lämpiämään, katso lämpötila piirakkataikinapaketista, minun paketissa luki 200 astetta.

Kypsennä parsakaali, ei ihan pehmeäksi, vaan sopivasti rapsakaksi. Itse höyrytin, mutta voi keittää myös vedessä.

Tee seuraavaksi kermaviilikastike. Halkaise kypsät avokadot, poista kivi keskeltä, ja kaavi lusikalla kypsä avokado astiaan. Muussaa avokado haarukalla. Raasta pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Lisää sitruunan sato avokadoon. Silppua joukkoon valkosipulin kynnet, mausta ja maista. Älä säiky suolan kanssa. Kun maku alkaa olla kohdillaan, sekoita joukkoon kanamunat. Itse en laittanut sokeria, mutta ensi kerralla lisään sitä hippasen.

Levitä lohi ja parsakaali tasaisesti vuokaan, kaada päälle avokadokastike. Ripottele päälle juustoraaste. Juustoraaste ei ole mielestäni välttämätön, rasvaa tässä tujauksessa on muutenkin.

Laita ruoka uuniin. Ehdit hyvin tehdä lisäkesalaaatin sillä aikaa kun piiras kypsyy (n. 30 min).

Puolison mielestä tämä ruoka oli sen verran hyvää, että kannattaa blogissa jakaa. Kyllä hän tietää!
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...