lauantai 23. maaliskuuta 2013

Vadelmasuklaakakku sitruunatwistillä


Raksuni Mun syntymäpäivä, kakkuhan pitää olla, ja sellaisista aineista, joista hän pitää.

Tämä on helppo ja nopea, ja ah niin ihana.

Sokerikakkupohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota irtipohjavuoka. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauheet vehnäjauhoihin, ja sekoita jauhot varovasti munasokerivaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja vuoka kuumaan uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi. Kokeile tikulla, että pohja on kypsä. Se on kypsä, jos taikinaa ei tartu tikkuun.

Täyte:
2 pussia pakastevadelmia
1/2-1 dl sokeria
1/2-1 dl vettä

1 dl lemoncurdia (löytyy kaupasta yleensä hillohyllystä)

Poimi komeimmat vadelmat koristeeksi. Kiehauta loput sokerivedessä. Lisää sokeria oman maun mukaan.

Kun kakkupohja on jäähtynyt, leikkaa se terävällä veitsellä kahteen osaan. Kostuta siivut vadelmamehulla. Aseta ensimmäinen siivu tulevalle tarjoilulautaselle. Ei yhtään haittaa, jos lautasella on vähän koholla olevat reunat, ne stoppaavat mukavasti valuvan suklaakuorrutteen. Levitä vadelmat siivulle tasaisesti. Nosta päälle seuraava siivu. Levitä sen päälle lemoncurdia. Valmista suklaakuorrute, ja levitä se kakun päälle. Koristele kakku vadelmilla. Laita jääkaappiin maustumaan ja jähmettymään.

Suklaakuorrute:
125 g tummaa suklaata (väh. 60%)
vajaa 1,5 dl kuohukermaa

Tein itse suklaakuorruteen "vesihauteessa". Keitä vettä kattilassa. Laita kiehuvan veden päälle, eli kattilan päälle metallinen kippo, jossa kerma voi lämmetä, sen ei tarvi kiehua. Lisää sekaan paloitellut suklaat. Suklaapalat voi esipehmentää vaikka mikrossa. Sekoita kermasuklaaseos tasaiseksi.


2 kommenttia:

  1. Lemoncurd kakussa on muuten hyvä idea!

    VastaaPoista
  2. Totta, mulle uusi tuttavuus, mutta toi sopivasti kirpeyttä ja makeutta yhtä aikaa. Suklaakuorrutushan tässä ei ollut hirmu makea.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...